Valtionyhtiöiden rooli yritysvastuussa

05Kes15:0017:00Valtionyhtiöiden rooli yritysvastuussa

Tapahtuman Tiedot

Yritysvastuuoikeuden yhdistys järjestää kevään viimeisen tilaisuuden aiheesta Valtionyhtiöiden rooli yritysvastuussa Zoomissa 5.6. klo 15-17.

Valtio-omisteisilta yhtiöiltä odotetaan yritysvastuussa edelläkävijyyttä. Valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosastolla on yritysvastuutiimi, joka keskittyy vastuullisuuden kehittämiseen ja koordinointiin valtio-omisteisissa yhtiöissä. Omistajaohjauksen kannalta keskeinen päätöksentekoelin on yhtiön hallitus, ja sen kokoonpanolla on omistajalle merkitystä myös yritysvastuuosaamisen kannalta. Valtiokonttori ohjeistaa ja suosittaa kaikkia valtion ministeriöitä, laitoksia ja virastoja raportoimaan kestävää kehitystä edistävästä työstään valtionhallinnon yhteisen viitekehyksen avulla vuosittain. Lisäksi useassa virastossa ja laitoksessa on perustettu niiden omiin tehtäviin liittyviä vastuullisuuden ja kestävän kehityksen hankkeita.

Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan valtionhallinnon eri toimijoiden rooleista ja tehtävistä vastuullisuuden edistämiseen liittyen! Voit ilmoittautua Zoom-tilaisuuteen tästä.

Puhujina:

Valtion omistajaohjauksen rooli vastuullisuustyössä, neuvotteleva virkamies Katariina Sillander, valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosasto
Vastuullisuustyö ja -raportointi valtionhallinnossa, kehityspäällikkö Katri Kanerva, Valtiokonttori
Case: Ruokaviraston kestävän kehityksen ohjelma, johtava asiantuntija Ulla Poutiainen, Ruokavirasto
Case: Vastuullisuusvaatimusten näkyvyys hallitustyössä, lakiasiainpäällikköTanja Stormbom, Valtiokonttori, hallituksen jäsen Hevosopisto Oy/OKM, Oulunkylän kuntoutuskeskus/Helsingin kaupunkikonserni, Ilveskoti/Hämeenlinnan kaupunkikonserni

Keskustelua moderoi Merja Pentikäinen, Yritysvastuuoikeuden yhdistyksen vpj

Vastuullisuus – Valtioneuvoston kanslia (vnk.fi)
Vastuullisuusraportointi valtiolla – Valtiokonttori
Vastuullisuuden kehittäminen – Ruokavirasto

Lisää

Aika

5.6.2023 15:00 - 17:00(GMT+03:00)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös